Älä epäröi ottaa yhteyttä home-ongelmatilanteessa. Moni ihminen kärsii pitkä-aikaisen kosteusvaurion aiheuttamasta
sisäilmaongelmasta. Terveysuhka on todellinen ja ongelmaan on suhtauduttava vakavasti.
Toksiinit - myrkyt
- Vakavimmat löydetyt terveyshaitat kosteusvauriotapauksissa johtuvat homeiden ja bakteerien tuottamista myrkyistä – toksiineista.
- Olosuhteiden muuttuessa kuivemmiksi, homeiden aktiivisuus laskee ja bakteerit, sekä itiölliset bakteerit tulevat mukaan taisteluun
elintilasta, jolloin ne tuottavat toksiineja. Vaarallisimpia toksiineja ovat kereulidi, valinomysiini ja amylosiini.
- Niiden on todettu käynnistävän tulehdusreaktioita ja tappavan elimistön puolustusjärjestelmän soluja. Pitkäaikainen altistuminen
korkeille myrkkypitoisuuksille on todettu aiheuttavan useita vaikeita sairauksia: sydän- ja keuhkosairaudet, munuais- ja maksavauriot,
syöpäsairaudet, epilepsia, niveltulehdukset, astma, hedelmättömyys – yhtenä yhdistävänä tekijänä rakennuksen pitkäaikainen
kosteusvaurio.
- Herkistyneet ihmiset reagoivat alhaisiinkin mikrobien tuottamiin myrkkytasoihin ja pystyvät haistamaan homeen hajun jopa ohikulkevasta ihmisestä.
Ongelmana on kaikkein herkempien ihmisten "hajumuisti", jolloin jo pelkkä mielleyhtymä aiheuttaa reagointia. Nämä herkimmät ihmiset ovat
myös haaste desinfioinnin ja hajunpoiston suorittajille.
 
Suoritamme homeitiöiden, sienikasvustojen, bakteerien ja mikrobien desinfiointia sekä hajunpoistoja vahinkokohteissa:
- Homepölysiivous ja desinfiointityöt
- Hajunpoistotyöt (homeenhaju)
- Irtaimiston evakuointi ja desinfiointipuhdistuspalvelut
- Tietokoneiden ja tulostuslaitteiden mikrobipuhdistukset
- Pyykin desinfiointipesu
- Rakennusten ylä- ja alapohjien desinfioinnit
- Vaikeapääsyisten rakenteiden desinfioinnit
- Ilmastointikanavien desinfioinnit
- Veneen, auton ja asuntovaunun desinfiointi
Homesiivous kohteitamme ovat mm.
- Yksityisasiakkaat
- Koulut, sairaalat ja päiväkodit
- Julkishallinto
- Taloyhtiöt
- Yritysten toimitilat
Homeongelman aiheuttaja on aina selvitettävä ja desinfiointikäsittely eli homeenpoisto on tehtävä rakenteisiin purkutoimenpiteiden aikana ja jälkeen ennen uuden materiaalin asentamista. Vahinkokohteen purku- ja desinfiointitoimenpiteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta homeitiöiden leviäminen muihin tiloihin estettäisiin. Tila tulee eristää ja alipaineistaa. Huonosti korjattu ja desinfioitu vauriokohta saattaa vuotaa edelleen epäpuhtauksia sisäilmaan.
Vauriokorjauksen jälkeen ennen tilojen käyttöönottoa, tiloissa tulee aina suorittaa homepölysiivous ja desinfiointitoimenpiteet. Tämä koskee kaikkia ilmastollisesti vauriotilaan liittyviä tiloja irtaimistoineen. Haitalliset mikrobit ja kaasumaiset homemyrkyt leviävät ajan myötä kaikkialle ilmavirtojen mukana. Home (homeen haju) saattaa jäädä pitkäaikaiseksi haitaksi sisätiloihin ja irtaimistoon, vaikka korjaustoimenpiteet on suoritettu.
Suoritamme homepölysiivouksia ja desinfiointeja sisätiloissa, sekä vauriokohteen desinfiointitoimenpiteet.
Innovatiivinen siivousprosessi desinfiointeineen, jonka olemme kehittäneet parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi.
Evakuoimme irtaimiston puhdistettavaksi ja tarvittaessa varastoitavaksi odottamaan jatkotoimenpiteitä.
Mikrobivauroituneen tilan Irtaimisto on aina puhdistettava tai heitettävä pois. Mikäli puhdistustoimet jätetään suorittamatta, altistuneilla ihmisillä oireilut todennäköisesti jatkuvat. Nykyaikaisessa puhdistustiloissamme voimme puhdistaa suurenkin määrän irtaimistoa ennen jatkosiirtämistä puhtaaseen tilaan tai takaisin saneerattuun tilaan.
Yhteistyökumppanimme irtaimiston kuljetuksissa: Muuttopalvelu Niemi Oy
Tietokoneiden ja tulostimien homepuhdistuksissa suoritamme tarkkuutta vaativaa erikoistyötä, jotta koneisiin sitoutunut mikrobipitoinen pöly saadaan poistettua. Koneet desinfioidaan erikoismenetelmillä. Työ vaatii amattiosaamista vahinkojen välttämiseksi. Päämääränämme on puhdistuksen avulla mahdollistaa asiakkaalle vanhan laitekannan turvallinen siirtäminen puhtaaseen tilaan. Puhdistus tehdään paikan päällä asiakkaan osoittamassa puhtaassa tilassa tai laitteet evakuoidaan puhdistettavaksi.
Desinfiointikaapissamme käsittelemme pienetkin erät mikrobivaurioitutta materiaalia.
Ohessa asiakkaan kokemus tuloksesta:
Moikka Vesa
Kävitte meillä kotona ...intiellä ...kalassa putsaamaassa homeita ja muuta pölyä tuossa reilu kk sitten, ei tässä muuta voi sanoa kuin KIITOS ! sen jälkeen kun puhdistitte asunnon niin multa on hävinnyt oireet ~100%sti !! Ei kutise enää naama, kaula ja kyynärtaipeet kun olen ollut asunnossa 15minuuuttia! Eikä tunnut hengitystien yläreunassa! Ei tunnu missään :D mikä on tässä asiassa aivan upeata!! Lähes ihme, uskomatonta ainakin :). hieno juttu.
Jari Iho
Desinfiointikohteissa toimintatapaan ja vaikuttavan aineen valintaan on otettava huomioon käsiteltävän alueen materiaalin laatu, irtaimisto ja toimintaympäristö sekä mahdollinen hajunpoistovaikutus.
- Pisarapohjainen märkäsumu soveltuu ala- ja yläpohjiin sekä sisätilojen vauriokohtiin, joihin halutaan kapilaarinen vaikutus esim. betoni- ja puurakenteet.
- Kuivasavumenetelmä soveltuu sisätiloihin, joissa vettä sietämätöntä materiaalia esim. irtaimistoa tai vaikeapääsyiset rakenteet.
- Matalatehoinen otsonointi yhdistettynä muihin hapetusreaktioihin Clean Air Mobile Pro -otsonaattorilla.
Sumutuksessa/savutuksessa ilma desinfioidaan suuren kontaktipinnan avulla. Pienimmät aerosolit leijuvat useita tunteja ilmassa, jolloin saavutetaan pitkä vaikutusaika. Laskeuma tarttuu pintoihin ja mahdollistaa erittäin tehokkaan tunkeutumisen pinnan hienoinpiinkin huokosiin. Alle 20 µm suuruiset pisarat tunkeutuvat homesienen ulkopinnan läpi.
HAPETTAVIA DESINFIOINTIAINEITA:
Penetrox PF, Maxox PF, Penetrox-S, Odox: vetyperoksidi ja orgaaninen peroksidi:
- Homeiden ja sienten itiöt tuhoutuat korkeassa lämpötilassa. Varmimmin ne tuhoutuvat polttamalla. Palaminen on aineen yhdistymistä happeen eli nopeaa hapettumista.
- Mikro-orgasmeja, kuten homeita ja niiden itiöitä voidaan tuhota hapettamalla. Kemiallisesti tapahtuva hapettaminen on tehokas desinfektiomenetelmä käytettäväksi kosteus- ja homevauriosaneerausten yhteydessä. Samalla se poistaa myös vaurioon liittyvät hajut, kuten ”kellarinhajun”.
- Homeitiöt ja hajumolekyylit hajoavat ja passivoituvat aineen sisältämän hapetuskatalysaattorin vaikutuksesta.
- Sumun laskeutuessa ja levitessä pinnoille muodostuu aineen muodostava ohut, näkymätön kemikaalikalvo. Tämä kalvo hapettaa ja kapseloi homeitiöt sekä hajumolekyylit.
- Kalvo häviää tuuletusoloista riippuen 1-3 viikossa.
- Menetelmä ei muodosta myrkyllisiä sivutuotteita, eikä jätä kemikaalijäämiä. Hajoamistuotteina ovat happi ja vesi.
Lisätietoa menetelmästä
Terveysvaikutus
MUITA DESINFIOINTIAINEITA:
Formula 429+
- Vaikuttaa laaja-alaisesti. Neljä erilaista biosidia ja nanoskooppisen tason tunkeutuvuus luovat tuotteelle sen tehokkuuden.
- Logkill- kerroin on log6 (tappaa 99,99999 % tunnetuista mikrobeista), kun kloorilla se on log1(99,9 %). Eli tuote tappaa tehokkaasti mikrobit ja nopeasti,
koska erinomaisentunkeutuvuutensa ansiosta se tavoittaa mikrobit.
- Patentoitu teknologia estää mikrobien kasvua viikkoja, kuukausia tai vuosia.
- Ympäristöystävällinen ja myrkytön.Tuote vastaa ominaisuuksiltaan kaikkia nykyisiä ja tulevia säännöksiä, mukaan lukienvuoden 2010 alusta voimaantulevat EN1276,
EN13704 ja EN1650 biosididirektiivit.
- Vaikuttavien aineiden nanoskooppinen koko tuo tehoa mikrobien torjuntaan, mutta samalle ne ovat turvallisia isoimmille eläville organismeille.
- Ei muodosta resistenssiä: Yleiset antimikrobiologiset tuotteet sisältävät usein vain yhden biosidin. Formula 429 Plus sisältävät neljä erilaista biosidia. Jos yksittäinen
mikrobi kehittää resistenssin jollekin niistä, jatkavat kolme muuta biosidia toimintaansa sitä vastaan.
MCF Pintadesinfiointiaine
- Tehokas, materiaali-ystävällinen, helppokäyttöinen ja turvallinen.
- Tehoaa hyvin laaja-alaisesti yhtä hyvin gram-positiivisiin ja -negatiivisiin bakteereihin, itiöllisiin bakteereihin, viruksiin, leviin ja sieniin.
- MCF Pintadesinfektioaine soveltuu kaikkiin vettä kestävien pintojen desinfiointiin, kuten kosteus- ja homevauriokohteisiin, uusien rekenteiden ja rakennusmateriaalien suojaamiseen, sekä perusdesinfiointeihin eri hoitolaitoksissa, kouluissa ja päiväkodeissa, urheilu- ja liikuntatiloissa, kuntosaleissa jne...
- MCF ei ärsytä ihoa eikä läpäise sitä. Se ei kerry elimistöön ja on lähes hajuton. Se ei aiheuta syttymisvaaraa eikä sen teho vähene pitkänkään varastoinnin aikana. MCF ei vahingoita pintoja eikä aiheuta korroosiota. Perusteellisesti tutkittu ja turvallinen valmiste.
- Vaikuttava aine (PHMG) muodostaa pinnoilla ja nesteissä polymeeriketjuja, jotka puhkaisevat ja tuhoavat sen kanssa kosketuksiin joutuvien yksisoluisten organismien soluseinämät. Vaikutus on siis fysikaalinen, ei kemiallinen. Tämän vuoksi mikrobien on käytännölisesti mahdotonta kehittää sille vastustuskykyä. Menetelmällä voidaan korvata perinteinen kemiallinen desinfiointi taloudellisesti ja turvallisesti.
- MCF Pintadesinfektioaine ei ainoastaan hävitä olemassaolevaa mikrobikasvua, vaan myös suojaa käsitellyt kohteet tulevaa kasvustoa vastaan. Vaikutus on hyvin pitkäikäinen, ellei käsiteltyä pintaa peitetä pinnoitteella taikka poisteta mekaanisesti tai vahvalla emäksellä.
- Aine levitetään pinnoille sivelemällä, sumuttamalla, savuttamalla tai ruiskuttamalla.
- Pakkauskoko 10 l.
PYYKIN DESINFIOINTIIN:
Vetyperoksidi:
- Haisevan homepyykin desinfiointiin, kun mikään muu ei auta.
- Sisältää: vetyperoksidia, polykarboksylihappoa ja tendinsejä. Hapettava ominaisuus poistaa myös hajuja.
- Biologisesti hajoava.
- Lisätään huuhteluveteen korkillinen-0,5dl
- Vain ammattikäyttöön. Yksityiskäyttö omalla vastuulla, ei suositella kemikaaliherkille ihmisille.
- Saattaa valkaista.
- Pakkauskoko 5L
"Hei!
Kiitokset, vetyperoksidipohjainen homedesinfiointiaine toimi pyykissä!
Pesin sillä vastoin ohjeita myös konepesun kestäviä villavaatteita
(villaa ja silkkivillaa) eikä niille käynyt kuinkaan.
t. Tiina T"
FDS Tekstiilidesinfiointi:
- Kaikille vettäsietäville tekstiileille, jotka pitää suojata bakteerien läpitunkeutumista, homekasvua tai muuta mikrobiologista haittaa vastaan.
- Puhdistaa ja suojaa homeen saastuttamia tekstiilejä.
- Vaikuttava aine guanidiini kopolymeeri.
- Desinfioiva tekstiilisuoja lisätään tekstiileihin normaalin pesun yhteydessä, huuhteluveden mukana. FDS sitoutuu kuituihin kuivumisen aikana ja sen vaikutus alkaa välittömästi kun tekstiili on kuivunut. Koneellinen kuivaus nopeuttaa aineen vaikutuksen alkamista ja pidentää sen kestoaikaa. Tekstiilien materiaaliksi sopii mikä tahansa markkinoilla oleva kangaslaatu. Oikea seossuhde saavutetaan siten, että tekstiilisuojaa lisätään huuhteluveteen yksi (1) desilitra kymmeneen (10) vesilitraan.
- Pakkauskoko 10 l.
Oletko joutunut yksin homeongelman kanssa:
http://asumisterveysliitto.fi/pages/sivut2/homeloukku/homeloukkuprojekti.php

Tilaukset, kyselyt, tarjoukset:
Vesa Toiviainen
0407509832
info@tehopuhdistus.fi
|